Suomi solmussa Venäjän takia?

Katajanokalla, 5.10.2016

Kuka olisi uskonut, että 25 vuotta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ”suomettuminen” yhä nostaa päätään. Venäjän toimista esitettyjä kriittisiä arvioita ja arvioijia leimataan ”russofobian” valtaamiksi ja jopa isänmaan edun vastaisiksi. Arvostelu myös kriittisiä havaintoja esittäneitä tutkijoita kohtaan on ollut vähintäänkin kummallista. Ei normaalia tutkimuksellista kritiikkiä, vaan syytöksiä ”Venäjä-suhteillemme epäedullisten uhkakuvien maalailusta” nimekkäiden poliitikkojen taholta. Väistämättä tulee mieliin kylmän sodan aikainen nimittely ja syrjintä Neuvostoliiton epäkohtien arvioimisesta. Kuten Ulkopoliittisen instituutin, UPI:n johtaja Teija Tiilikainen totesi, Suomessa ei vieläkään tunnuta voivan arvioida Venäjää normaalein kriteerein.
Tämän vuoksi oli virkistävää ja positiivista katsoa Kansallisteatterin uusi näytelmä ”Sumu”, jossa suomalaisen innovaation kaupittelua Venäjälle pohdittiin todentuntuisesti – kriittisesti ja myös inhimillisesti arvioiden. Näytelmän kirjoittaja Juha Jokela pohtii näytelmässään, sumenivatko suomalaisten aivot suhteessa Venäjään: ”Miten solmuun suomalaiset saavatkaan itse itsensä siitä tietoisuudesta, että naapurissa on tuollainen maa”.
Tämä ”itsesensuurikomedia” virkisti ja rohkaisi. Jostain luin, että ”alle 50-vuotiaita ei enää saa suomettumaan”. Toivon todella, että näin on – em. UPI:a sättivät poliitikotkin olivat kaikki yli 50-vuotiaita.
Toisaalta toinen valopilkku keskusteluun tuli äskettäin, ja reilusti yli 50-vuotiailta. Presidentti Martti Ahtisaari, ministeri Jaakko Iloniemi ja päätoimittaja emeritus Tapani Ruokanen julkaisivat kirjan keskusteluistaan eurooppalaisia ja koko ihmiskuntaa koskettavista polttavista kysymyksistä – murroksesta, kun Venäjä on muuttunut, pakolaisvirrat yllättivät, talous tökkii, yhteisiä sopimuksia rikotaan, terrorismi pelottaa. Kirjassa ”Miten tästä eteenpäin”, he argumentoivat selkeästi Suomen paikan läntisessä arvoyhteisössä. Itseäni miellyttää erityisesti juuri heidän painotuksensa arvojen keskeisyydestä. Jos lipsumme sananvapaudessa, ihmisoikeuksien kunnioittamisessa, jos nakerramme lakien ja sopimusten sitovuutta, olemme heiveröisellä tiellä. Suomen suunnaksi pohjoismaisena, eurooppalaisena demokratiana sopii selkeästi: Suomen on sanottava ääneen, että olemme länsimainen demokratia ja mentävä mukaan kaikkiin läntisiin demokraattisiin organisaatioihin. Mitään ”välimaastoa” idän ja lännen välissä ei ole. Vahvasti länteen sitoutuneena voimme parhaiten hoitaa suhteemme myös itäiseen naapuriimme – ja ilman kiristysuhkaa jopa tukea sen kehitystä myönteisempään suuntaan.
Jos ei tämä kirja herätä keskustelua ajattelevien ihmisten parissa tilanteestamme täällä Euroopan koilliskolkalla, jossa itänaapurimme kehitys kaikilla kriteereillä nyt on menossa huonoon ja arvaamattomaan suuntaan, niin ei mikään. Sananvapaus on keskeinen demokratian arvo, jota suomettuminen ei saa meiltä viedä.