Populismi-termin täsmällinen määrittely on luonnollisesti hankalaa. Tutkijoiden Grabbe ja Lehne vastikään ilmestyneessä artikkelissa (”Can the EU Survive Populism?”, Carnegie Europe, June 14, 2016) todetaan konsensus-määrittelyn pitävän populismia ideologiana, jonka mukaan yhteiskunta on jakautunut selkeästi kahteen homogeeniseen ja toisilleen vihamieliseen ryhmään – (puhtaaseen/kunnon / tosi-) kansaan ja korruptoituneeseen eliittiin− ja joka vaatii, että politiikan tulee noudattaa kansan tahtoa. Populismin mukaan kansan tahto puolestaan on monoliittinen eikä jätä sijaa moniarvoisuudelle eikä harkinnalle.
Tämä määrittely näyttäisi sopivan EU-maissa viime vuosina syntyneisiin uusiin, nationalistisiin puolueisiin, jotka ilmoittavat keskeiseksi tavoitteekseen eron EU:sta. Mielestäni populismina voi pitää myös ns. traditionaalisten puolueiden edustajien sanomaa, kun se perustuu tietoisesti katteettomiin lupauksiin. Ei ole tavatonta, että hekin syyttävät ”Brysseliä” asioissa, joissa EU:lla ei ole päätäntävaltaa. Usein tällaisen puheen taustalla on puhdas sisäpoliittinen pelaaminen ja jopa henkilökohtaisen vallan tavoittelu.
Viimeisin esimerkki populistisesta, nationalistisesta aallosta Euroopassa liittyy toimiin, jotka johtivat EU-eroa kannattaneiden voittoon Iso-Britannian kansanäänestyksessä ja Brexitiin. Iso-Britannia ja sen kansalaiset tuntuvat olevan Brexitin jälkeen hämmennyksen ja sekasorron tilassa, jossa EU-eroa voimakkaasti ajaneillakaan ei tunnu olevan käsitystä, mitä tuli ajettua ja mitä tehdä (yllätyksellisellä) ”voitollaan”. Vastuunkantajia uuteen tilanteeseen ei näytä löytyvän. Jopa EU-vastaisen Ukip-puolueen puheenjohtaja jättää puolueen johdon. Tämä tuntuu olevan tyypillistä populisteille vetovoiman perustuessa ”katteettomiin lupauksiin vallan ulkopuolelta”.
Brexit-tulos antaa paljon ajattelemisen aihetta nykytilanteeseen ja tulevaisuuteen koko EU:ssa.
Globalisaatio, meneillään oleva teollinen vallankumous digitalisaatioineen ja robotisaatioineen syö perinteisiä työpaikkoja ja muuttaa koko työelämää aiheuttaen pelkoja ja uhkakuvia. Nostalginen paluu ”vanhoihin, hyviin aikoihin” ei ole mahdollista (eivätkä ajat aina niin hyviä olleetkaan). Viime vuosina Euroopassa on myös kohdattu vaikeita kriisejä – globaali finanssikriisi ja maahanmuuttajien tulva. Pelot luovat perustaa populistien menestykselle.
Uudet äänestäjät mieltyvät populistipuolueisiin näistä syistä. Äänestäjät eivät niinkään jaa rasistisia käsityksiä, vaan heitä motivoi juuri pelko uhanalaisista työmahdollisuuksista ja hyvinvointivaltion kohtalosta. Kuten edellä viitatussa artikkelissa todetaan, eurooppalaisten humaanit arvot ovat tulleet hyvin esiin miljoonien vapaaehtoisten auttaessa pakolaisia maahanmuuttotulvan aikana.
Populismi, katteettomat vaalilupaukset eivät kuitenkaan auta ratkaisuihin. Eurooppalaiset voivat vastata ongelmiin vain yhdessä toimimalla. Siksi EU:n ydinprojektia on ryhdyttävä päättäväisemmin puolustamaan tuomalla esiin sen perimmäinen idea arvoprojektina, rauhanprojektina ja sitoutumisena eurooppalaisten elämän parantamiseen. Kuten pääministerimme totesi, EU:n hyödyt ovat jääneet keskusteluissa kriisien varjoon.
Kaikilla tahoilla on pyrittävä entisestään lujittamaan Euroopan yhteiskuntien yhteisymmärrystä suvaitsevaisuuden, oikeuksien ja moniarvoisuuden ympärille. On käytävä perusteellista kansalaiskeskustelua EU:n arvoista ja merkityksestä länsimaiselle elämäntavalle nopeasti globaalistuvassa maailmassa, jossa ratkaistavana on suuria ongelmia. Nämä ongelmat eivät kunnioita kansallisvaltioiden rajoja. Jäsenvaltiot on saatava takaisin edistämään yhteisiä ratkaisuja ja integraatiota. Ratkaisut maahanmuuttoon – sekä sen syihin vaikuttamiseen että pakolaisten vastaanottamiseeen – löytyvät vain yhdessä EU-tasolla. Vain yhtenäinen EU pystyy olemaan vaikuttava toimija globaalin tason turvallisuusongelmien kärjistymisen estämiseksi ja rauhan edistämiseksi.
Luonnollisesti demokratiaa ja kansalaisten päätöstä kansan äänestyksessä on kunnioitettava. Päätösten edellyttäisi kuitenkin perustuvan avoimeen, asiaperusteiseen argumentointiin. Äänestäjien olisi voitava ymmärtää, mitä heidän valintansa merkitsee. Euroopan integraatiota koskevat asiat ovat vaikeita ja monitahoisia. Ne edellyttävät suvereniteetin jakamista, ylikansallisia sääntöjä, kompromisseja keskinäisen suvaitsevaisuuden hengessä. Tällaisissa asioissa edustuksellinen demokratia suojaa suoraa kansanäänestystä paremmin päätöksentekoa katteettomilta lupauksilta ja sattumanvaraiselta ”pelin politiikalta”.
Euroopan integraatio ei kuitenkaan voi edetä pidemmälle kuin sen kansalaiset haluavat. Sen vuoksi EU:n tulee määrätietoisesti osoittaa sitoutumisensa kansalaistensa elämän parantamiseen ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien luomiseen hyvinvointiyhteiskunnan puolustamiseksi. Sen tulee myös tuoda esiin tapahtunutta edistystä mm. sisämarkkinoilla, pankkiunionin kehittämisessä, ympäristöasioissa, korruption kitkemisessä jne.
Populismi katteettomine lupauksineen ei tuo ratkaisuja. EU:n kansalaiset tarvitsevat valinnoissaan faktoja, avoimuutta ja visioita. Tässä vastuu on ennen kaikkea poliitikoilla, mutta myös tiedotusvälineillä, virkamiehillä ja muilla asiantuntijoilla unohtamatta kansalaisten omaa aktiivisuutta tiedon hankintaan ja ymmärtämiseen.