Eurooppa – Suomi mukana – tarvitsee taloudellisen kasvunsa ja hyvinvointinsa säilyttämiseksi maahanmuuttajia. On kuitenkin selvää, että nykyisen kaltainen pakolaistulva Eurooppaan on saatava paremmin hallintaan. Tähän tarvitaan EU:n yhteistä tahtoa ja toimia – ulkopolitiikassa, pakolaisten vastaanottamisessa ja rekisteröinnissä jne., jotka julkilausumista huolimatta eivät tunnu edistyvän. Emmekö olleenkaan tunnusta tosiasioita oppiaksemme, että koko Eurooppaa kohtaavia tämän mittaluokan ongelmia ei voida ratkaista kansallisia rajamuureja rakentamalla – ei edes piikkilangoilla ”suojattuja”. Lintukotoja ei ole.

Silti tuntuu, että Suomessakin ajatellaan edelleen, että voisimme jotenkin eristää itsemme ”kavalasta maailmasta” ja elää täällä muun maailman menosta ja muista ihmisistä välittämättä. On hämmästyttävää kuinka ikäviä ja suorastaan rasistisia sävyjä keskustelu on lisääntyvästi saanut meilläkin, koulutetun ja itseään sivistyneenä pitävän kansakunnan keskuudessa.

Pakolaisia ja oleskeluluvan saaneita maahanmuuttajia on autettava integroitumaan yhteiskuntaamme mahdollisimman nopeasti. Tässä on syytä ottaa oppia maista, joissa on enemmän kokemusta maahanmuuttajista – Saksasta ja Ruotsista, myös näiden maiden virheistä. Mm. Saksassa käydään tästä hyvää keskustelua. Näissä keskusteluissa päällimmäisenä on integroituminen, jonka tukemisen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Puheenvuoroissa on todettu usein Saksan olleen sodan jälkeisinä alkuvuosikymmeninä – kansallissosialismin traumaattisen historian jälkeen – ehkä liian salliva. ”Laissez-faire-Haltung” –  välinpitämättömyys – on ollut leimallista. Neuköllnin, Berliinin erään kulttuuritaustoiltaan kirjavimman kaupunginosan vastikään eläköitynyt pormestari, Heinz Buschkowsky kritisoi Saksan integraatiopolitiikkaa juuri tästä (Cicero 11/2015). Hän peräänkuuluttaa oikeutta ja järjestystä, maahanmuuttajien velvollisuutta integroitua yhteiskuntaan tuen vastineeksi: ”Sillä, joka ei osallistu pakolliselle kielikurssille tai integraatiokurssille, ei tule olla oikeutta yhteiskunnan tukeen”. Hän korostaa erityisesti oppivelvollisuuden vaatimusta: lapset on saatava kasvamaan länsimaisiin arvoihin ja oikeusvaltion takaamiin ihmisoikeuksiin päiväkodeissa ja kouluissa. Pormestari oli tiukoista järjestysvaatimuksistaan huolimatta erittäin suosittu alueellaan.

Myös useimmat maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten puheenvuorot tukevat oikeusvaltioperiaatteiden noudattamisvaatimuksen tärkeyttä. Äskettäisessä lehtikirjoituksessa (Die Zeit) eräs syyrialainen pakolainen painotti lain ja järjestyksen noudattamisen edellyttämistä kaikilta, jotka haluavat tässä maassa elää. Hän muistuttaa kirjoituksessaan useimpien pakolaisten hänen itsensä tavoin paenneen maasta, jossa laeilla ei ole mitään tai vain muodollinen merkitys. Siksi oikeusvaltion perustan selvittäminen maahanmuuttajille on tärkeää. ”Heille täytyy tehdä ymmärrettäväksi, että oikeus ei ole täällä vain makulatuuripaperia, että lakeja ei voida noin vain jonkun mielihalun mukaan muuttaa”. Hän päättää kirjoituksensa vetoomukseen saada mahdollisuus ennen turvapaikan ja pysyvän oleskeluluvan myöntämistäkin tehdä työtä ja pitää itse huolta perheensä toimeentulosta. Onnistuneet esimerkit pakolaisina saapuneiden nopeasta työllistämisestä puhuvat puolestaan.

Saksalaisessa poliittisessa keskustelussa tunnutaan nyt ymmärrettävän tämä. Spiegelin tuoreessa artikkelissa (13.2.2016) raportoitiin hallituksen keskustelevan lähipäivinä suunnitelmista, joissa pakolaisten integraatioon tultaisiin panostamaan voimakkaasti, mm. nostamalla pakolaisten oppivelvollisuusikää ja helpottamalla heidän osallistumistaan korkeakouluopiskeluun, sallimalla heidän työllistämisensä helpottamiseksi poikkeuksia minimipalkkaan. Samalla vaatimuksia pysyvän oleskeluluvan saamiseksi kiristettäisiin, mm. vaatimalla sen ehtona riittävää saksankielentaitoa ja sen todistamista, että heillä ei ole kontollaan rikoksia ja että he yrittävät hankkia toimeentulonsa.

Olisiko näistä suuntaviivoja myös meille? Mutta ennen kaikkea meidän on pysähdyttävä ajattelemaan maahanmuuttajia ihmisinä. Suurlähettiläs Pertti Torstila peräänkuulutti syntymäpäivähaastattelussaan (HS, 13.2.2016) inhimillisyyttä pakolaisten kohtaamiseen.  Eläkkeelle jäätyään Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana toimiva Torstila johtaa vapaaehtoistyötä, jonka turvin suurin osa maamme turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksista toimii.  Hän kiinnitti haastattelussa aivan oikein huomiota siihen, että turvapaikanhakijoiden rikokset ovat vain pieni osa: ”Useimmissa keskuksissa vallitsee syvä rauha, kun ihmiset voivat herätä paikassa, jossa pommeja ei tule niskaan”.  Heillä on suuri motivaatio päästä uuden elämän alkuun turvassa. Rohkaiskaamme heitä kohtelemalla kuten ihminen kohtelee ihmistä. Usein ystävällinen hymykin auttaa.