Viimeaikaiset tapahtumat Fennovoiman Hanhikivi-ydinvoimalahankkeen ympärillä viimeistään saavat kansalaisen hämilleen. Paitsi että hankkeeseen sijoittajiksi ei tunnu löytyvän kotimaista kiinnostusta elinkeinoelämän puolelta, hanke herättää monia aiheellisia epäilyjä paitsi ydinvoiman ja jätteiden varastoinnin turvallisuuden ja koko hankkeen taloudellisuuden suhteen, myös turvallisuuspolitiikan kannalta. Koko Suomen pitkän linjan energiapoliittinen valinta alkaa näyttäytyä hatarasti perustellulta ja EU:n muotoutumassa olevan energiapolitiikan valossakin kummajaiselta.

Kun lukee asiantuntijoiden kirjoituksia tulemana on, että energiamarkkinat ovat muuttumassa radikaalisti uusiutuvien puhtaiden energiamuotojen teknologisen ja kaupallisen kehityksen edettyä odotettua nopeammin. Myös suomalaisten teknisten yliopistojen asiantuntijat tuovat aikaisempaakin ponnekkaammin esiin aurinko- ja tuulienergian käyttöön ja energiansäästöön perustuvan strategian etuja Suomen taloudellisen kasvun ja työllisyyden kannalta.

Olisiko Suomen syytä miettiä uudelleen energiastrategiansa, niin että Suomesta ei tosiaankaan tulisi ”epäonnistuneiden ydinvoimahankkeiden ulkomuseo, joka samalla putoaa kelkasta vihreän talouden kehittämisen saralla” (kuten nykyinen elinkeinoministerimme taannoin napakasti totesi), ja jonka strategiseksi kärjeksi pahimmillaan saattaisi jäädä ydinjätteiden varastointi peruskallioonsa. Tätäkö haluamme?

Vai voisimmeko vielä kääntää suuntaamme ja mennä mukaan hyödyntämään Saksan mullistavaa energiapoliittista käännettä. Kehittyneistä maista harva on panostanut yhtä paljon kuin Saksa löytääkseen ratkaisun ilmaston lämpenemisen estämiseen ilman ongelmallista ydinvoimaa. Saksan etenkin aurinko- ja tuulienergian hyödyntämiseen ja sähköä säästävien laitteiden ja järjestelmien kehittämiseen perustuva Energiewende -politiikka on tuottamassa tuloksia: Saksa on suurista teollisuusmaista edelläkävijänä kyennyt muutamassa vuodessa nostamaan uudistuvien energialähteiden osuuden sähköntuotannostaan 30 prosenttiin. Panostukset ovat kovia, kun tavoitteena on osuuden nostaminen 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä ja 80 prosenttiin vuonna 2050. Niiden seurauksena tuuliturbiinien ja aurinkopaneelien kysyntä on huimasti kasvanut, ja esimerkiksi houkutellut suuret kiinalaiset aurinkopaneelien tuottajat markkinoille. Näin paneelien kustannukset ovat alentuneet, ja köyhemmätkin maat ovat alkaneet pohtia mahdollisuutta hypätä yli fossiiliperusteisen sähköntuotannon suoraan puhtaaseen aurinko- ja tuulienergiaan. The New York Times -lehdessä 14.9.2014 olleessa artikkelissa Saksan Energiewendeä nimitettiin vallankumoukselliseksi ja viitattiin asiantuntijoihin, joiden mukaan sähköalalla ollaan menossa yhtä mittaviin mullistuksiin, kuin mitä on tapahtunut ilmailualalla, musiikkiteollisuudessa ja telealalla. Artikkelissa kiinnitettiin huomiota myös koko sähkömarkkinoiden sääntöjen muuttumiseen. Esimerkiksi Berliinissä toimiva ajatushautomo Agora tuo kattavasti esille hankkeeseen toki liittyviä haasteita ja pohtii ratkaisuja (”12 Insights on Germany’ s Energiewende” 2013).

Vauraan Saksan sitoutuminen auttaa muita maita löytämään edullisempia puhtaan energian ratkaisuja. Eikö Suomenkin kannattaisi mennä mukaan tähän pioneerityöhön? Tanska ja Ruotsi ovat jo mukana.

Tarvitsemme Suomessa hyvin perustellun, läpinäkyvän energiapolitiikan linjauksen.