Kuka Sinikka Salo?

Perhetausta

Olen syntynyt 1948 Kauhajoella. Tässä Etelä-Pohjalaisessa pitäjässä vietin elämäni ensimmäiset viisi vuotta. Vuonna 1953 perheemme muutti nykyisin Kauhavaan kuuluvalle Purmojärvelle, jossa vanhempani ottivat jatkaakseen äitini isän 1910 perustaman kauppaliikkeen. Vanhempani alkoivat hoitaa liikettään tarmokkaasti ja menestyksekkäästi. Isäni kuolema vaikeaan sairauteen neljä vuotta myöhemmin, vain 33-vuotiaana, oli sokki. Monet suunnitelmat raukesivat. Tarmokkaan äitini ansiosta perheemme, johon kuului lisäkseni myös kaksi nuorempaa sisarusta, saattoi kuitenkin jatkaa tasapainoista ja meille lapsille varsin huoletonta elämää Purmojärven rannalla Förstissä, kunnes lähdimme opiskelemaan. Äitikin muutti vuonna 1975 loppuelämäkseen Helsinkiin. Juuret Etelä-Pohjanmaahan ja Purmojärvelle ovat vahvat.

Puolisoni Tuomo Salon tapasin jo opiskeluaikojeni alussa. Menimme naimisiin 1971. Meillä on kaksi aikuista poikaa ja neljä lastenlasta. Asumme Helsingissä Katajanokalla samassa talossa, jonne muutimme vuosi naimisiinmenomme jälkeen.

Opinnot

Kävin kansakoulua Purmojärvellä, oppikouluni naapurikunnassa. Pääsin ylioppilaaksi Evijärven yhteiskoulusta vuonna 1966. Kouluaikana kävin soittotunneilla. Tällöin kehittyi rakkauteni klassiseen musiikkiin, jolla on elämässäni suuri merkitys. Kouluaikana sain myös ensimmäisen kosketuksen eurooppalaisuuteen, kun äitini lähetti minut Saksaan Punaisen Ristin nuorisoleirille. Olin myös yhtenä kesänä koululaisvaihdossa Schwarzwaldissa oppimassa saksaa, ja kirjeenvaihtotoverini oli vastavierailulla meillä Purmojärvellä.
Syksyllä 1966 menin opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Olen opiskellut kansantaloustiedettä, tilastotiedettä ja matematiikkaa sekä jonkin verran kemiaa ja fysiikkaa. Varsinaista opiskelijaelämää vietin kolme ensimmäistä vuotta. Opiskeluaikaiset kesäni käytin ranskankielen taidon hankkimiseen. Olin mm. au pairina Pariisissa ja Rivieralla. Puhun äidinkieleni suomen lisäksi ruotsia, englantia, saksaa ja ranskaa.
Ensimmäisen, luonnontieteiden kandidaatin tutkinnon 1970 jälkeen olen suorittanut kaikki opintoni ansiotyössä ollessani. Valtiotieteen maisteriksi tilastotiede pääaineena valmistuin 1974. Tämän jälkeen jatkoin opiskelujani vaihtaen pääaineeni kansantaloustieteeseen. Lisensiaatiksi valmistuin 1985 ja tohtorintutkintoni suoritin 1990. Väitöskirjatyöhöni, joka käsitteli asuntojen kysynnän, tuotannon ja hinnanmuodostuksen teoriaa, sain stipendejä Kulttuurirahastolta, Säästöpankkien Tutkimussäätiöltä ja Yrjö Jahnssonin säätiöltä.

Työura

Yli 40 vuotta kestäneellä työurallani olen ollut tutkijana, yliopiston opettajana ja virkamiehenä sekä kotimaassa että EU:ssa. Olin mm. yli viisi vuotta Euroopan Keskuspankissa (ja sen edeltäjässä). Viimeksi, ennen eläkkeelle jäämistäni vuonna 2010 toimin 10 vuotta (kaksi kautta) Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä. Suomen Pankin tultua Eurojärjestelmän jäseneksi vuoden 1999 alussa, se oli näköalapaikka paitsi suomalaiseen myös eurooppalaiseen talouteen ja yhteiskuntaan. Olin tuolloin mm. EU:n talous- ja rahoituskomitean (EFC) jäsen 2000-2005 ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ) kansainvälisten suhteiden komitean (IRC) jäsen 2000-2010.

Julkaisutoiminta

Olen julkaissut tutkimusraportteja ETLA:n julkaisusarjassa sekä artikkeleita taloudellisissa aikakauskirjoissa ja lehdissä (ks. luettelo vuoden 2000 jälkeen julkaistuista kirjoituksista alla). Olen myös julkaissut omaelämäkerrallisia elementtejä sisältävän tietokirjan ”Tahdon tähden” (Otava 2004), jossa kerron mm. eurooppalaisuudesta ja eurosta, rahoitusmarkkinoiden integraatiosta, hyvinvointivaltiosta ja tasa-arvon edistämisestä.

Luottamustoimet

Olen toiminut vuosien varrella monissa sekä ammatillisissa että kulttuurialan luottamustehtävissä (ks. tarkemmin alla). Viimeaikaisista ammattiin liittyvistä tahoista mainittakoon Boardman- verkostoon kuuluva Liikkeenjohdollinen tutkimusryhmä LJT, jonka hallituksessa olin kuusi vuotta, viimeksi puheenjohtajana. Aiemmin 1980- ja 1990-luvuilla olin aktiivisesti mukana Kansantaloudellisen yhdistyksen (nykyisin Taloustieteellinen Yhdistys) toiminnassa
Kulttuurin puolen toimistani mainittakoon, mm. Sibelius-Akatemia, Kansalliskirjasto ja Kansallisteatteri, joiden luottamustoimissa vielä olen mukana. Olen mm. Kansalliskirjaston kummi. Tärkeä viiteryhmäni on myös suomalaissaksalaisia kulttuurisuhteita vaaliva Aue-Säätiö, jonka luottamustehtävissä olen ollut pitkään, nyt hallituksen puheenjohtajana.
Feminismi ja naisasia ovat sydäntäni lähellä. 1970-luvulla olin Naisasialiitto Unionin hallituksen jäsen. Olin myös perustamassa Naisekonomistien verkostoa vuonna 1980. Kuulun Zonta-järjestöön 1991 lähtien.

 

 

CURRICULUM VITAE

VTT Sinikka Salo, ekonomisti, eläkkeellä Suomen Pankin johtokunnasta
s. 1948 Kauhajoella, naimisissa, kaksi aikuista poikaa

Opinnot:

  • valtiotieteen tohtorin tutkinto (VTT), Helsingin yliopisto, 1990. Kansantaloustieteen väitöskirjan otsikko: ”Asuntojen kysynnän, tuotannon ja hinnanmuodostuksen teoriaa sovellutuksena Suomen asuntomarkkinat” (ETLAn julkaisu A14, 1990).
  • valtiotieteen lisensiaatin tutkinto (VTL) 1985 pääaineena kansantaloustiede
  • valtiotieteen maisterin tutkinto (VTM) 1974 pääaineena tilastotiede
  • luonnontieteen kandidaatin (LuK) tutkinto pääaineena matematiikka 1970
  • ylioppilas, Evijärven yhteiskoulu 1966

Kielitaito: suomi (äidinkieli), ruotsi, englanti, saksa, ranska

Työnantajat viimeisimmästä alkuun:

  • Suomen Pankki, johtokunnan jäsen 2000-2010
  • Euroopan Keskuspankki, Frankfurt ja sen edeltäjä Euroopan rahapoliittinen instituutti, neuvonantaja, yksikönpäällikkö 1995-2000
  • Suomen Pankki, toimistopäällikkö, tutkija 1990-1995
  • Helsingin yliopiston kansantieteen laitos, v.t. apulaisprofessori 1993-1994
  • Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos (ETLA), tutkija, ryhmänvetäjä 1974-1990
  • Helsingin kaupungin metrotoimisto, liikennesuunnittelija 1971-1974
  • Tie- ja vesirakennushallitus, Liikennesuunnitteluosasto, tutkija 1969-1970

Viimeaikaiset julkaisut:
ks. alla

Luottamustoimet:
Viimeisimmät

  • Helsingin yliopiston konsistorin jäsen 2007-2010
  • Helsingin yliopiston alumnivaltuuskunnan jäsen 2001-2007, varapuheenjohtaja 2005-2006
  • Kansalliskirjaston johtokunnan jäsen 2010-2014, kansalliskirjaston kummi 2012-
  • Sibelius-Akatemian Tukisäätiön hallituksen jäsen 2005-2010
  • Sibelius-Akatemian neuvottelukunnan puheenjohtaja 2010-2013
  • Anders Chydenius -Säätiön hallituksen jäsen 2005-2013
  • Aue-Säätiön (Aue-Stiftung) valtuuskunnan jäsen 2001-2005, hallituksen jäsen 2005-, hallituksen puheenjohtaja 2010-
  • Fingerroosin Säätiön hallituksen jäsen 2015 –

  • J.V. Snellmanin 200-vuotisjuhlavuoden valtuuskunnan jäsen 2003-2006
  • Suomi-Saksa-Yhdistysten liiton valtuuskunnan puheenjohtaja 2004-2007
  • Boardman -verkoston liikkeenjohdollisen tutkimusryhmän (LJT) hallituksen jäsen 2008-2014, puheenjohtaja 2012-2014
  • Crusell-valtuuskunnan jäsen 2001-
  • Tieto-Finlandian valitsija 2010
  • Euroopan Kulttuurisäätiön Suomen osasto ry:n (EKSO – Euroopan kulttuuriyhdistys ry) hallituksen jäsen 2004-2010, puheenjohtaja 2006-2010, valtuuskunnan jäsen 2012-
  • Ida Aalberg-säätiön hallituksen jäsen 2011-2015
  • Suomen Kansallisteatterin Säätiön hallituksen jäsen 2005 -, varapuheenjohtaja 2015-

Aikaisemmat

  • Kansantaloudellinen Yhdistys ry:n sihteeri 1980-1982, johtokunnan jäsen ja puheenjohtaja 1994-1995: Kansantaloudellista Aikakauskirja ja Finnish Economic Papers-lehtien toimitussihteeri 1988-1990. Kansantaloudellisen aikakauskirjan toimitusneuvosto 1990-1994
  • Naisasialiitto Unionin hallituksen jäsen 1975-1976, 1978; International Alliance of Women (IAW) hallituksen jäsen 1976-1979; Unifem-valtuuskunta 2003-2010; Zonta-järjestön (Helsinki II) jäsen
  • Naisekonomistien verkoston perustajajäsen 1980

Huomionosoitukset

  • Suomen Valkoisen ruusun ritarikunnan komentajamerkki 2004
  • Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) kunniamerkki leveässä sinisessä nauhassa 2012

 

Julkaisut ja artikkelit vuodesta 2000 – (8.5.2015)

  • ”Pergamentit innoittavat – digitoinnilla Kansalliskirjaston aarteet kaikille”, www.blogs.helsinki.fi/minunaarteeni/, 5.11.2014
  • ””EU:n perusperiaatteet tukevat federalistista pankkiunionia”, www.boardman.fi/artikkelit, toukokuu 2014
  • ”Suomi nousuun seminaareilla?”, www.boardman.fi/artikkelit, tammikuu 2013
  • ”-”Private funding for the National Library?” teoksessa Dorrit Gustafsson, Kristiina Linnovaara & Hannu Niemi (eds,): Essays on libraries, cultural heritage and freedom of information, National library of Finland 2013
  • ““Mitä Euroopan tulevaisuuteen kuuluu?, www.boardman.fi/artikkelit 21.11.2012
  • ””Ajatuksia Euroopastamme” teoksessa Anu Mustonen, Kirsi Moisander ja Maarit Valo (toim): Laatua ja liikettä – Rehtori Aino Sallisen juhlakirja, Jyväskylän yliopisto 2012
  • ”Pyritään siihen, mikä on totta, kaunista ja hyvää”, Helsingin Sanomat Sunnuntai 8.8.2010
  • ”Suomen Pankissa tarvitaan edelleen kollegio”, Helsingin Sanomat Vieraskynä 27.5.2010
  • ”Dollarin uudet kilpailijat”, kolumni, Ulkopolitiikka 2/2010
  • ”Luovuus ja EU:n kotipesä ovat avaimia Suomen menestykseen”. Kanava 2/2010
  • ”Suomalaiset asuntomarkkinat – ikuinen ongelma?”, Kanava 4-5/2009
  • ”Globaalista rahoitusmarkkinakriisistä talouden taantumaan”, Kanava 6.3.2009
  • ”Voiko maailmantaloutta hallita? ” Ekonomia-luku teoksessa Ihminen ja maailmanhallinta (toim. Tom Holmén ja Iiro Vilja), Art House, 2009
  • ”Yhteinen euromme – 10 vuotta menestystä”, Eurooppalainen Suomi ry Blogi 28.11.2008
  • ”Asiakkaan saatava valita maksutapa”, HS Vieraskynä 22.9.2008
  • ”Yliopistot vastuussa rahoittajilleen”, HS Vieraskynä 19.5.2008
  • ”Eurooppalaiseen rahoitusvalvontaan”, Kanava, 75-vuotisjuhlanumero 2/2008
  • ”Taloustutkimus ja Suomen talousstrategia”, Kanava 8/2007
  • ”Ekonomisk trygghet – en verklighet för alla i dagens Finland?”, Politicus, Allmännyttig tidning, Statsvetenskapliga Klubben vid Åbo Akademi 2007
  • ”Suomen kilpailukyky ja hyvät työpaikat”, Kanava 2/2007
  • ”Tehokkuus ja sivistys”, pääkirjoitus, Yliopisto –lehti 2/2007
  • ”Näkökohtia rahoitusvalvonnan keskittämisestä”, Kansantaloudellinen aikakauskirja, Vol 102, 3/2006
  • ”Geographical impacts of financial integration”, Fennia 184:1, pp.19-26, ISSN 0015-0010
  • “Eurojärjestelmän lähialuepolitiikka aktivoitumassa”, Kanava 6/2006
  • ”Musiikki kuuluu elämääni” teoksessa Pekka Hako (toim.): Säveltäjän maailmat – näkymiä aikamme suomalaiseen taidemusiikkiin, Gaudeamus 2005
  • ”Promoting Integration of European retail Payment Systems; Role of Competition, Cooperation and Regulation”, SUERF Studies 2006/5 (yhdessä Kari Kemppaisen kanssa)
  • “Pankkien ja vakuutusten hallinta Suomen Pankkiin. Puheenvuoro Suomen Pankin haasteista”, Helsingin Sanomien sunnuntaidebatti 9.10.2005
  • ”Innovaatiorahoitus ja sisämarkkinoiden kehitys”, Kanava 8/2005
  • ”Policy uses of and future developments in balance of payments statistics; some European perspectives” julkaisussa Statistics and Their Use for Monetary and Economic Policy-making, Second ECB Conference on Statistics 22 and 23 April 2004, European Central Bank 2004
  • “IMF ja kansainväliset rahoitusmarkkinat” teoksessa Mika Widgrén (toim.): Kansallisesta voitosta globaaleille markkinoille, Kirjoituksia Paavo Okon 60-vuotispäivän kunniaksi. Taloustieto Oy 2004. Yliopistopaino, Helsinki 2004
  • “The Relevance of Fiscal Soundness for Monetary Stability” julkaisussa A Joint Publication with the central Bank of Malta, SUERF – The European Money and Finance Forum, Vienna 2004
  • “Eurooppa sijoittajana ja sijoituskohteena kansainvälisillä pääomamarkkinoilla”, teoksessa Kari Alho, Jukka Lassila ja Pekka Ylä-Anttila (toim): Talouden tutkimus ja päätöksenteko – Kirjoituksia rakennemuutoksesta, kasvusta ja talouspolitiikasta, ETLA A:36/2003, s. 27-43.
  • ”Keskuspankkia ei saa heikentää”, HS Vieraskynä 25.9.2003
  • ”Euron tulevaisuus”, Kanava 9/2003
  • ”Euro, eurooppalaisuus ja kansallinen identiteetti” julkaisussa Kenen kulttuurista puhutaan? Euroopan pohjoisen ulottuvuuden kulttuurinen sisältö, 30.5.2002, European Cultural Foundation, Finnish National Commitee, 2: 15-26
  • ”Are divergent macroeconomic performances in a monetary union a reason to worry?” teoksessa Competition of Regions and Integration in EMU, 30th Economic Conference 2002, Oesterreichische Nationalbank, s. 269-271
  • “Pärjääkö euro kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla?” teoksessa Omalla pohjalla Euroopassa, Kari Hokkasen juhlakirja, 2002, s.193-208
  • ”EU:n talouskehitys vaatii toimivat rahoitusmarkkinat”, HS Vieraskynä 5.8.2002
  • ”Julkiset palvelut ja talouden vakaus”, Chydenius -lehti 2002
  • ”Pankkitoiminnan haasteet keskuspankin näkökulmasta”, Kansantaloudellinen aikakauskirja, Vol 97, 1/2001
  • ”Globalisaatio, suorat sijoitukset ja IMF”, Finnfund 2001, joulukuu
  • ”Globalisaatio ja kansainvälisten järjestöjen rooli”, Tieteessä tapahtuu 8/2001
  • ”Pankkitoiminnan haasteet keskuspankin näkökulmasta”, Suomen Pankkiyhdistys, Pankkikatsaus joulukuu/2000
  • ”Rahapolitiikan eväät tulevaisuuteen”, Kansantaloudellinen aikakauskirja , Vol 96, 4/2000
  • ”Indicators of potential excess capacity in EU and US banking sectors” (yhdessä E Philip Davisin kanssa) teoksessa M Artis – A Weber – E Hennessy (toim): The Euro, A Challenge and opportunity for financial markets, SUERF Routledge 2000